3. MARRASKUUTA 2022

Yksinäisyyttä vastaan ystävällisyydellä

Ja kahvilla!

Joulussa on jotakin hyvin erityistä, mutta emme voi oikein määritellä sitä. Kun ajattelee sitä, kyse ei ole vain makeista kuorrutteista ja lämpimistä juomista, kynttilöiden sytyttämisestä ja läheisten ympäröimänä olemisesta. Joulu on aikaa jollekin muulle. Se on antamisen aikaa, eri tavoin. Kääritään lahjoja perheelle ja ystäville. Mutta muistetaan myös katsellaan ympärille ja kohdataan vieraan ihmisen hymy. Tervehditään ja levitetään rakkautta ympärillemme. Joulu on jakamista: rakkautta, lahjoja ja herkkuja.

Me Espresso Housessa rakastamme kahvia. Ei vain siksi, että se maistuu hyvältä, vaan myös siksi, että sillä on vahva sosiaalinen voima ja se tuo ihmiset yhteen. Sanomme CupTogether, ja sen myötä sitoudumme murtamaan tabuja ja vähentämään yksinäisyyttä - yksi kuppi kerrallaan.

Tänä vuonna tuemme MIELI Suomen Mielenterveys ry:n jatkuvaa työtä suomalaisten auttamiseksi, mielenterveyden edistämiseksi ja mielenterveysongelmien ehkäisemiseksi. MIELI ry puolustaa kaikkien oikeutta hyvään mielenterveyteen. Kenenkään ei pitäisi olla yksin haasteidensa tai ajatustensa kanssa.

MIELI Suomen Mielenterveys ry on mielenterveysjärjestö, jonka tarkoituksena on edistää mielenterveyttä, tarjota kriisiapua ja ennaltaehkäistä mielenterveyden ongelmia. Haluamme yhteiskunnan, jossa mielenterveyden teemoista puhuminen on turvallista eikä siihen liity häpeää.

MIELI ry on maailman vanhin mielenterveysalan kansalaisjärjestö, joka on auttanut suomalaisia elämän kriiseissä jo yli 120 vuotta. Järjestö toimii valtakunnallisesti 54 paikallisen jäsenjärjestön voimin. Toiminnassa on mukana lähes 150 ammattilaista ja yli 3000 vapaaehtoista.

Lahjoitamme jokaisesta myydystä suodatinkahvikupillisesta joulukuun aikana 10 senttiä MIELI ry:lle. Tämä koskee kaikkia kausikortilla, ennakkotilauksella ja kassalla ostettuja kahvikupillisia.

Ja jos et juo kahvia, ei hätää!
Sosiaaliset kohtaamiset ovat todistetusti paras tapa torjua yksinäisyyttä. Katso siis ylös ja kiinnitä huomiota ympärilläsi oleviin ihmisiin. Hymyile. Kuuntele. Osoitetaan, ettei kukaan ole täällä yksin.

Liity keskusteluun ja sano CupTogether kanssamme!