Lahjoitamme 20 000 € MIELI ry:lle
Joulukuun aikana jokaisesta ostetusta suodatinkahvikupillisesta lahjoitettiin 10 senttiä MIELI Suomen Mielenterveys ry:lle.
Espresso House aktivoi jo toisena peräkkäisenä vuonna CupTogether -kampanjan, jolla kerätäänvaroja yksinäisyyden torjumiseksi yhteiskunnassamme. Jokaisesta myydystä suodatinkahvikupillisesta, mukaan lukien kausikortilla lunastetuista kupillisista, lahjoitettiin 10 senttiä paikalliselle yhdistykselle, joka toimii yksinäisyyden ehkäisemiseksi ja laajemmin mielenterveyden edistämiseksi. Joulusesongin 2022 aikana Espresso House Group keräsi yhteensä 1 miljoonaa Ruotsin kruunua (noin 90 000 €) paikallisille järjestöille.
Vuonna 2021 käynnistetyllä CupTogether-aloitteella Espresso House on sitoutunut pitkäaikaiseen ohjelmaan yksinäisyyden torjumiseksi yhteiskunnassa sekä yksinäisyyteen liittyvien tabujen murtamiseksi. Espresso House Suomen keräämän lahjoituksen kohteena on MIELI Suomen Mielenterveys ry. Lahjoituksen arvo on 20 098 €.
Espresso House Suomi osallistui keväällä 2022 MIELI ry:n organisoimaan Mielinauha-kampanjaan, jonka myötä yhteistyötä haluttiin syventää ja jatkaa myös CupTogether-kampanjan aikana.
- Olemme hyvin iloisia voidessamme lahjoittaa näin merkittävän summan juuri MIELI ry:lle. Tämän joulun lahjoitus kohdennetaan erityisesti nuorten mielenterveystyöhön, sanoo Annastiina Hemmi, markkinointi & viestintäkoordinaattori, Espresso House Finland.
MIELI Suomen Mielenterveys ry:n tavoitteena on edistää kaikkien Suomessa asuvien mielen hyvinvointia, ennaltaehkäistä mielenterveysongelmia ja tarjota apua elämän kriiseissä. MIELI ry:n tavoitteena on yhteiskunta, jossa mielenterveydestä voi puhua turvallisesti ilman tabuja tai häpeäntunnetta.
- Olemme erittäin kiitollisia paitsi Espresso Housen tuesta työllemme myös halusta nostaa yksinäisyysteema esiin ja tehdä jotakin konkreettista sen vähentämiseksi. Yksinäisyys ja erilaiset mielenterveyden haasteet ovat yleisiä ongelmia. Ne vaikuttavat koko yhteiskuntaan, mutta niistä voi edelleen olla vaikea puhua. Jokainen meistä voi lisätä ymmärrystä ja olla tukena. Kahvihetken jakaminen, mitä kuuluu -kysymys ja kuunteleminen osoittavat, että on joku, joka välittää. Pienillä teoilla on iso merkitys, muistuttaa viestintäjohtaja Liisa Partio, MIELI ry.
Kahvin sosiaalinen voima
Espresso House uskoo vahvasti kahvin sosiaaliseen voimaan ja kutsuu ihmisiä yhteen hyvän kahvikupposen äärelle.
- Kohtaamme yksinäisyyttä myös kahviloissamme, ja haluamme Espresso Housen olevan paikka, johon kaikki kokevat olevansa tervetulleita. Seurusteluun, työkokouksiin tai toimimaan taukopaikkana itsekseen. Joillekin ihmisille ystävällinen "Hei!" baristalta on päivän ainoa sosiaalinen kontakti, ja toivomme, että yksinäiset ihmiset tuntevat olonsa hieman vähemmän yksinäiseksi kahviloissamme, sanoo Sinne Fiil Fredslund, Espresso House Groupin brändi- ja viestintäjohtaja.
Tietoa CupTogether -aloitteesta
CupTogether-konseptilla Espresso House kutsuu ihmisiä yhteen kahvikupin äärelle. Se on Espresso Housen pitkäaikainen sitoumus rikkoa tabuja ja torjua yksinäisyyttä yhteiskunnassa. Toista vuotta peräkkäin Espresso House kerää varoja paikallisille järjestöille, jotka työskentelevät yksinäisyyden ehkäisemiseksi - kuppi kerrallaan.